Juliuksen eläinhotelli sijaitsee Kajaanin keskustan läheisyydessä, kauniilla paikalla joen rannalla. Hirsinen hotelli rakennettiin vanhan Peuraniemi-huvilan pihapiiriin ja sen suunnittelussa otettiin huomioon eläinten tarpeet. Tilat ovat eläinlääkärin tarkastamat.

Tällä hetkellä Juliuksen eläinhotellissa on kahdeksan häkkihuonetta, joihin mahtuu useampikin saman perheen koira. Lisäksi hotellissa on neljä häkkiä joihin sijoitetaan pääasiassa löytökoirat sekä pienemmät hoitokoirat. Ulkokoirille on yhdeksän tilavaa tarhaa, joissa on lämmitettävät kopit. Kissoille on puolestaan omassa huoneessa kuusi viihtyisää häkkiä, joita voi tarvittaessa yhdistellä suuremmiksi useammalle saman perheen kissalle.

Eläinten viihtyvyyden hotellissa takaa omat sängyt, rauhalliset tilat, lattialämmitys ja ilmastointi sekä keskusradio. Tietenkin lemmikin viihtyvyyden lisäämiseksi saa tuoda omia petejä sekä leluja yms. Koirien ulkoilutus tapahtuu hihnassa sekä suurissa ulkotarhoissa vapaana, aivan mihin kukin on tottunut. Kesäaikaan voimme uittaa koiria omassa rannassamme.
Pyrimme tarjoamaan lemmikillesi mahdollisimman yksilöityä hoitoa.

Hoidon lisäksi Juliuksen eläinhotelli tarjoaa muitakin lisäpalveluja esimerkiksi trimmauksia, kynsienleikkausta ja anaalirauhasten tyhjennystä (ks. hinnasto). Meiltä voit ostaa myös
Bento Kronen laadukkaita koiran- ja kissanruokia sekä muita tuotteita.
 
Hotelli toiminnan lisäksi kasvatamme kääpiösnautsereita kennel Juliuksen nimellä, vanhimmat Julius-koirat syntyivät vuonna 1992. Tästä
kennel Juliuksen sivuille.

JULIUKSEN ELÄINHOTELLI HUOLEHTII MYÖS KAJAANIN JA VUOLIJOEN LÖYTÖELÄIMISTÄ!

 

etusivu

hinnasto

kuvia

löytöeläimet

ota yhteyttä

kennel juliuksen